TERVEELLISET UUNIOMENAT

Terveelliset uuniomenat

Uuniomenat ovat ihana makumuisto lapsuudesta. Muistan elävästi, kuinka suussasulavia ja mehukkaita uuniomenia herkuteltiin vaniljajäätelön kanssa. Uuniomenat on todella ehdottomasti yksi syksyn parhaista herkuista! Tällä kertaa uuniomenat valmistuivat aamu-, ilta- ja välipalalle sopivalla tavalla. Samalla nämä kuitenkin taltuttavat pahimman makeannälän myös herkkuhimon iskiessä.  Parhaat uuniomenat syntyvät oman pihan omenista, joista omia suosikkejani ovat hiukan kirpeän happamat lajikkeet. Lisukkeeksi sopii vaniljajäätelö, jugurtti tai vaikkapa vaniljarahka tai proteiinivanukas.

Terveelliset uuniomenat
Terveelliset uuniomenat

Terveelliset uuniomenat

Kotimaisia omenoita, koosta riippuen n.3-6kpl
2,5dl kaurahiutaleita
3rkl kookosöljyä
Kanelia
Loraus sokeritonta siirappia
Saksanpähkinöitä rouhittuna

Poista omenoista siemenkodat omenaporalla tai veitsellä, tai pilko omenat isohkoiksi paloiksi. Asettele uunivuokaan. Sekoita keskenään muut ainekset. Lusikoi tahna omenoiden sisälle. Paahda uunissa 160 asteessa 30 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi vaniljarahkan, proteiinivanukkaan tai proteiinijäätelön kera.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *