Vauva 7KK

Samistelumekot Kuvien mekko & neulepaita saatu, lue lisää täältä

Meidän vauva on jo 7kk ikäinen! Kuukausi on jälleen kulunut edellisestä kuulumispostauksesta, joten olisi aika taas hiukan kertoa siitä millaista arki on seitsemän kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Aika tuntuu kuluvan silmänräpäyksessä – vastahan hän oli pieni nyytti, ja nyt hän on jo täysillä mukana tutkimassa maailmaa.”

Lue myös: Vauva 6kk Samistelumekot

Yksi konkreettisin muutos on kiinteiden aloitus, joka tapahtui puolen vuoden täysimetyksen jälkeen. Sormiruokailu on nyt virallisesti aloitettu, ja vauva on innoissaan päästessään kokeilemaan uusia makuja ja tekstuureja omilla pienillä sormillaan. Ensimmäiset ruoat ovat olleet suuria hittejä, ja hän selvästi nauttii syömisestä. Vauva osaa jo hienosti napata kiinni palasista ja yrittää sitkeästi pureskella niitä pienillä hampaillaan. Parhaiten maistuvat esimerkiksi porkkana, pasta sekä omena. Näiden lisäksi ollaan tietysti ehditty maistaa pitkä lista muitakin aineksia aina perunasta loheen ja persimoniin.

Tähän ikään mennessä on saatu myös jo kunnon rivistö hampaita. Edelleen minua suorastaan hämmästyttää, kuinka nopeasti pienet hampaat ovat tulleet esiin ja kuinka iso ja valloittava hymy niistä muodostuukaan! Ja kuinka hymyileväinen ja nauravainen meidän pieni onkaan – hän on aina hyvällä tuulella!

Samistelumekot

Vauva on valloittava pieni persoona, joka tutkii maailmaa joka päivä uteliaana ja ihmettelee kaikkea uutta ympärillään. Isosisarusten touhujen seuraaminen ja hassut temput ovat parasta hänen maailmassaan – heille hän nauraisi vaikka loputtomiin. Mitä liikkumiseen tulee, niin edelleenkään meillä ei ryömitä. Harjoitukset kyllä ovat käynnissä, ja uskon että vauva lähtee kunnolla ryömimään hetkenä minä hyvänsä. Sen sijaan oman akselinsa ympäri pyöriminen, kääntyily ja pieni punnerrus käsien varassa sujuvat jo mainiosti. Hän myös istuu jo todella tukevasti. Täytyy kuitenkin alkaa itse asennoitua jo pikkuhiljaa siihe, että pian menoa ja meininkiä (ja vahdittavaa) riittää kun liikkuminen lähtee kunnolla käyntiin!

Tämä ikä on ollut täynnä iloa ja uusia virstanpylväitä – ja vaikka välillä toivoisi ajan pysähtyvän on samaan aikaan kuitenkin aivan ihanaa seurata kuinka vauva kasvaa ja kehittyy päivä päivältä. ❤️

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *