5 SYYTÄ MIKSI TREENAAMINEN KESÄLLÄ KANNATTAA – NÄIN HANDLAAT HYVINVOINTISI MYÖS KESÄLLÄ
Kesä on saapunut jälleen, ja sehän tietää tietenkin grilli-iltamia, herkuttelua ja elämästä nauttimista. Ehkä lasillinen tai pari ystävien kanssa, tai kenties vaikka viikonloppuja mökillä herkutellen. Jäätelökioskilla on pakko poiketa! Ja entäs sitten se treenipuoli? No, olo on vetämätön eikä hikoilu innosta. Kuulostaako tutulta? Oletko kenties kaikki tai ei mitään tyyppi? Allekirjoittanut ainakin liian helposti sortuu kyseiseen ajattelumalliin, joskin nyt aikuisiällä olen tietoisesti askel askeleelta pyrkinyt karistamaan tuon ajatusmallin mielestäni.
Kuinka ihmeessä sitten kesästä pystyy nauttimaan, ilman turvonnutta oloa tai huolta menetetyistä, kovalla työllä saavutetuista tuloksista? Ja miksi treenaaminen kannattaa myös kesällä? Ensinnäkin, voimatasot ja kasvatettu lihasmassa ei katoa hetkessä, eikä yksi grillimakkara tai drinkki siellä täällä kaada vakaalla pohjalla olevaa, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kokonaisuutta. Päinvastoin, pieni irtiotto tekee taatusti hyvää! Täysin lomamoodiin ei kannata kuitenkaan heittäytyä, ainakaan treenien osalta. Ja juhannuksena kaksin käsin vedetyt grilliherkut tai keskiolutkaan ei kokonaisuutta kaada, vaikka juhannuksen viettoon käyttäisi useammankin päivän. Tärkeintä on se, kuinka elämääsi jatkat juhannuksen jälkeen.
Lue myös: NÄIN LISÄÄT LIIKUNTAA LAPSIPERHEARKEEN | 4 VINKKIÄ | FIT KUUSANKOSKI
5 syytä miksi kesällä treenaaminen kannattaa
- Treenaamalla läpi kesän huolimatta siitä, että ruokavaliosi olisikin tavallista epäterveellisempi vältät liiallisten kesäkilojen kertymisen.
- Kun pyrit pitämään kesällä edes jollain tasolla kiinni treenirutiineistasi, on syksyllä kovien treenien pariin palaaminen helpompaa. Jo yhdellä tai kahdella treenikerralla viikossa pidät kiinni saavuttamistasi tuloksista.
- Treenaamalla läpi kesän kroppa ja mieli pysyy virkeänä, eikä olo ole nuutunut tai turvonnut.
- Kesällä ulkona treenaaminen on kätevä tapa nauttia ihanasta kesäsäästä.
- Treenimotivaatio pysyy paremmin yllä, kun tekeminen on säännöllistä. Usein aloittaminen on vaikeaa, etenkin mikäli takana on pidempi tauko treeneistä. Treenaamalla läpi kesän vältät uudelleen aloittamisen vaikeuden!
Pieni huojutus ei kaada koko tornia
Mikäli treenaaminen on keväällä ollut toimiva osa arkeasi ja hyvinvointisi kokonaisuutta, miksei se olisi sitä myös kesällä? Usein vääristyneen kaikki tai ei mitään ajattelumallin mukaan kun ruokavaliopuolella tulee niin kutsuttuja ”lipsumisia”, eli tulee syötyä ehkä hieman vapaammin. Ja viikon tai kahden tauko treeneistä kesälläkään ei kaada koko kokonaisuutta, etkä näin heitä hukkaan tehtyä työtä. Pienen treenitauon aikana kunto ei rapistu, vaan pienen irtioton tai treenien keventämisen voi jopa ajatella palautumisen kannalta.
Treenaaminen kesällä on varsin järkevää, vaikka ruokapuolella ottaisikin hiukan vapaammin. Treenin avulla mieli pysyy virkeänä, ja mahdollisesti normaalia runsaammin syötyjen hiilihydraattien ja rasvan mukanaan tuoma olo ei ole niin nuutunut ja turvonnut. Lisäksi mikäli treenaat läpi kesän, pysyy kulutuksesi samalla tasolla eikä kesäkiloja kerry samalla tavalla, kuin jos heittäisit kokonaan vapaalle.
Lisäksi läpi kesän treenaamisen ansiosta sinun ei tarvitse kamppailla syksyllä niin sanotusti uudelleen aloittamisen kanssa. Jos treenaat kesällä edes kerran tai kaksi viikossa, pystyt pitämään yllä jonkinlaista voimatasoa ja tuntumaa, ja näin ollen syksyllä treenien lisääminen on helpompaa.
Ota treenit mukaasi
Kesällä ulkona treenaaminen on ihanaa! Myös kotitreenien avulla pystyt ylläpitämään kuntoasi, ja parhaimmassa tapauksessa jopa säännöllisellä treenaamisella kehittymään nousujohteisesti. Kotireeneistäkin saa mukavan napakoita, ja nopeat HIIT treenit sekä ulkona liikkuminen tuovat treenirutiineihisi taatusti kaivattua vaihtelua. Jos syystä tai toisesta et siis pääse kesällä tutulle ja turvalliselle salille treenaamaan, ei treenaamista kannata kuitenkaan kokonaan unohtaa. Ehkä nyt olisi hyvä aika uudelle lajikokeilulle? Toisaalta, salitreenit voivat olla kesällä jopa tavallistakin mukavampia. Ehkä ihmiset ovat kesälomilla, ja salilla on hyvin tilaa treenata? Helteillä myös kuntosalin ilmastointi kuulostaa varsin houkuttelevalta.
Lue myös: TEHOKAS KOTITREENI + VINKIT KOTITREENEIHIN – KAUPALLINEN YHTEISTYÖ ICIW
Tee parempia valintoja
Sillä, mitä valintoja teet päivittäisessä elämässäsi on suurin merkitys hyvinvointisi kannalta. Painotan edelleen, että drinkki tai makkara silloin tällöin ei ole vaarallista. Sen sijaan pyri päivittäisessä arjessasi tekemään parempia valintoja. Mikäli grillaat usein, valitse laadukkaita proteiininlähteitä kuten broileria tai lohta. Lisää annokseen runsaasti kasviksia. Kesällä grillatut kasvikset ja raikas tuoresalaatti maistuu täydelliseltä grillatun broilerin kanssa! Eikä uusia perunoitakaan tarvitse unohtaa, muista vain kohtuus ja jätä kyljestä reilu voinokare pois. Ei terveellinen syöminen ole rakettitiedettä.
Grilliruoassa käytetään usein reilusti rasvaa ja suolaa, joten mikäli mahdollista niin välttele esimerkiksi pekonia ja rasvaisia juustoja, ja valmismarinadien sijaan voit maustaa raaka-aineet itse esimerkiksi tuoreilla yrteillä ja käyttää ruuan valmistuksessa hillityn määrän laadukasta öljyä. Myös ruokajuomalla on merkitystä! Valitse mieluusti vesi, ja jätä sokeripitoiset virvoitusjuomat tai alkoholijuomat erityistilanteisiin.
Myöskään jäätelön syöntiä ei ole pakko unohtaa kokonaan! Mikäli jäätelö maistuu sinulle kohtuullisen usein, voit tehdä siinäkin asiassa parempia valintoja. Valitse esimerkiksi proteiinijäätelö, tai korvaa rasvainen kermajäätelö edes mehujäällä. Entä jos tekisit itse mehujäitä sokerittomasta mehusta tai koko perheen välipalaksi sopivia smoothiejäätelöitä hedelmistä tai marjoista?
Kaiken kaikkiaan, oma asenne on se mikä ratkaisee. Sen sijaan, että heittäisit hanskat tiskiin ja laittaisit koko homman niin sanotusti lekkeriksi, niin pyri pitämään edes joistakin hyvinvointiasi tukevista rutiineista kiinni. Vaikka ruokapuolella ote olisi lepsumpi, treenaa silti säännöllisesti. Suosi hyötyliikuntaa, ja pyri tekemään arjessa parempia valintoja. Hyvinvointi ei ole rakettitiedettä!